Me olemme Kehla Stall.
Pieni perheyritys tuomassa yli 120 vuotiaalle tiilinavetalle uutta elämää. Rakastamme peltomaisemia, yhden pöydän ääreen kokoontumista, vanhoja esineitä ja tarinoita.
Navetan tarina
1901
Kehlan tilan tiedetään olleen olemassa jo 1500-luvulta lähtien. Siihen kuuluva päärakennus, eli Kehla Gård on 1700/1800-luvulta ja viljamakasiini vuodelta 1820.
Vuonna 1901 Kehlan pihapiiriin rakennettiin suuri tiilinavetta, joka käsitti myös tallin, vaunuvajan ja sikalan. Navetan suunnittelu- ja rakennusaikaan tilan omisti rakennusmestari Karl Nyberg (1900) ja hänen jälkeen lääketieteen kandidaatti Otto Harald Lincoln Furuhjelm (1901-1909). Navetan suunnittelijasta ei ole tähän mennessä löytynyt mainintaa, mutta hänen huhutaan olleen ruotsalainen.
Tiesitkö?
Turun-Helsingin rautatie kulki Kehlan maiden läpi, ja ennen radan oikaisua ja siirtoa pohjoisemmaksi Kehlalla oli oma seisake pari kilometriä navetalta itään. Seisake avattiin ensimmäisen kerran 1. syyskuuta 1903 ruotsinkielisellä nimellä Käla, samannimisen kylän ja kartanon mukaan. Suomenkielinen nimi Kela lisättiin 1925. Henkilöliikenteen pysähdykset Kelassa lopetettiin 1990-luvulla. Radan vanha linja näkyy edelleen selvästi sekä maastossa että peltokartoilla.
Mutta tiesitkö, että samoihin aikoihin aivan navetan kohdalla oli toinenkin seisake, Engesbyn seisake? Pysähtymisen pyynnöksi junankuljettajalle annettiin merkki ja kyytiin oli noustava nopeasti.
Kuvassa Gustaf Cedercreutz Engesbyn seisakkeella.
1938
Eräiden muiden melko lyhytaikaisten omistajien jälkeen Kehla tuli vapaaherra Gustaf Cedercreutzille 1938. Tähän aikaan tilalla kerrotaan olleen 14 hevosta ja 50 lehmää, oma metsänvartija, raamisaha ja pieni paja. Lehmiä hoitavat navettatytöt asuivat nykyisen kahvilan tiloissa. Nykyinen juhlatila taas toimi ennen sotaa vaunuhevostallina. Evakuoitumisen myötä vaunut annettiin Suomi-Filmille.
Gustaf Cedercreutzin poika Jonas (Katin isoisä) muistelee II maailmansodan aikaista Kehlaa seuraavasti:
"Tähän vuosisataiseen kartanoon (Kehla Gård), joka sai toimeentulonsa maanviljelyksestä, karjanhoidosta, metsänhoidosta ja pienemmissä määrin myöskin kalastuksesta ja marjojen, hedelmien sekä vihannesten viljelystä (omiin tarpeisiin), muuttivat Cedercreutzit nyt kesiään viettämään. Vikträskiin laskevan puron ylävirralla, siellä missä tie navetalle ylitti siltaa myöten puron, oli pieni voimalaitos. Rakennettu patojärvi levisi navetalle päin mentäessä laajalle oikealle puolelle ja aikamoinen koskihan siitä tulikin, kun padottu vesi päästettiin kapeaa juoksutusaukkoa myöten vyörymään alas. Voimalaitoksen sahalla sahattiin lankut omiin tarpeisiin ja siellä oli pieni kimpisaha. Navetan kattoon tehtiin päreet itse, niin kuin siihen aikaan oli tapana. Tila työllisti lukemattomia ihmisiä, ja juuri ennen sotaa muistelevat ukki ja mummi siellä olleen muutamia hevosia, kuutisenkymmentä lehmää, paljon sikoja sekä muutama härkä."
Kuvassa navetan entinen vaunuhevostalli ja nykyinen juhlatila.
1944-56
Vuosina 1944-56 (tätä aikaa kutsutaan myös Porkkalan paranteesiksi) Kehla oli osana Porkkalan Neuvostoliitolle luovutettua vuokra-aluetta. Porkkalan alue oli laajuudeltaan n. 1000 km2 ja siihen kuului Kelan lisäksi osia Kirkkonummen, Degerbyn, Siuntion, Inkoon ja Espoon kunnista. Kymmenessä päivässä alueelta evakuoitiin 7272 asukasta ja yli 8000 kotieläintä.
Kehla toimi neuvostosotilaiden rajavartioston päämajana ja siellä kuunneltiin Suomen radiota. Kellotalossa sijaitsi parturi. Miehittäjät ovat tänä aikana tehneet myös navetassa muutoksia, mm. ikkunat on muutettu ja seiniä maalattu, mutta perusrakenteet ovat säilyneet. Navetan katto paloi Porkkalan aikana tai sen loputtua. Katon uusimisen yhteydessä erkkeri-ikkunat poistettiin ja katosta tehtiin suora. Kattoikkunat on palautettu vuoden 2023 kattoremontissa.
1950-90-luku
Sodan jälkeen Gustaf Cedercreutz perheineen palasi Kehlaan. Kehlaan tuli myös maanviljelijä ja kaksi traktorinajajaa hoitamaan maita ja eläimiä. Navetalla oli tähän aikaan kanoja (nykyisessä kokoustilassa), lehmä ja teurashärkiä, yhteen aikaan oli jopa kalkkunoita. Niin kauan kuin Gustaf eli oli aina myös hevonen. Eläimet poistuivat navetasta 80-90 luvun taitteessa.
Sodan jälkeen navetassa säilytettiin myös vapaapalokunnan tarvikkeita ja vanha vellikello toimi hälytyskellona.
Tiesitkö?
Kehlan navetta toimi jo 60-70-luvulla eräänlaisena kokoontumispaikkana, sillä Siuntion Varubodenin kauppa-auto pysähtyi navetan pihalle muutaman kerran viikossa. Tällöin kylän äidit kokoontuivat navetan pihalle ja lapset istuutuivat rampille jäätelöä syömään.
2010 - Nyt
Navettarakennus on pysynyt saman perheen omistuksessa ja uusi sukupolvi on ottanut tehtäväkseen kunnostaa navettaa ja tuoda siihen taas elämää.
"Me rakastamme tätä rakennusta ja haluamme, että muutkin pääsevät nauttimaan tästä. Haluamme palauttaa tänne ihmisiä ja eloa, kokoontumista ja yhdessäoloa. Koemme, että on meidän tehtävä kunnostaa rakennus niin, että se säilyy myös tuleville sukupolville."
Kesäkahvila Stallcafé avattiin vuonna 2010 ja samalla aloitettiin järjestämään pienempiä tapahtumia kahvilan tiloissa. Pian tämän jälkeen kunnostettiin entinen vaunuhevostila juhlasaliksi, jossa vietetään vuosittain ihania kesähäitä. 2016 kahvilaa laajennettiin entiseen kanalaan, jota vuokrataan myös kokous- ja pienempänä juhlatilana.
Kehla Stallin perheen tavoite on herättää rakennus taas henkiin,
päästää lähiseudun asukkaat ja kotimaanmatkailijat nauttimaan tästä upeasta rakennuksesta ja kerääntyä yhteen. Toiminnan tuotoilla rahoitetaan rakennuksen kunnossapitoa, jotta se säilyisi myös tuleville sukupolville.
Kunnossapitoa tehdään vaiheittain ja vanhaa kunnioittaen. Suurin ja tärkein työ tähän asti on ollut peltikaton uusiminen, joka valmistui 2023. Katto palautettiin sotaa edeltävään muotoon tuomalla takaisin kattoikkunat. Ikkunat tehtiin perinteiseen tapaan käsityönä.
Tehtävää riittää - tervetuloa seuraamaan Kehla Stallin mukana!
